1. Miten ainetunnistuspalvelu käytännössä toimii? 

Palvelun perusajatuksena on, että palveluun voi tuoda nimettömänä pienen näytteen hankkimaansa huumausainetta tutkittavaksi. Näytteen koostumus analysoidaan ja analyysitulos kerrotaan näytteen tuojalle. Samalla jaetaan tulosten mukaan räätälöityä riskitietoutta. Näytettä ei koskaan luovuteta takaisin näytteen tuojalle. Tyypillisesti myös käyttäjän omia käyttötottumuksia ja riskitietoutta on kartoitettu asioinnin yhteydessä. Nämä tiedot huomiodaan räätälöidyssä riskitiedossa. Mikäli taustatietojen yhteydessä tulee ilmi erityisen riskialtista päihdekäyttäytymistä tai muunlaista huolta henkilön terveydestä, pyritään riskitiedon antamisen yhteydessä ottamaan puheeksi mahdollinen muiden sosiaali- ja terveyspalveluiden tarve. Ainetunnistuspalvelussa ei siis ole kyse pelkästään laboratoriosta saaduista analyysituloksista, vaan niiden yhdistämisestä muuhun sosiaali- ja terveysneuvontaan. 

Ainetunnistuspalvelua (drug checking) on toteutettu Euroopan maissa virallisemmin 1990-luvun alusta lähtien ja palvelu on toteutettu joka maassa hieman eri tavalla (katso drug checking -palvelukyselytutkimus 2017). Joissain maissa analyysilaitteisto viedään paikan päälle klubeille ja festareille, kun taas joissain maissa palvelu toimii erityisissä asiointipisteissä. Joissain maissa käytössä on molemmat lähestymistavat. Palvelua on yhdistetty myös valvottuihin käyttötiloihin ja muutamassa maassa on mahdollista lähettää näytteitä postin kautta. Eroja on myös käytetyissä analyysimenetelmissä ja siten myös tuloksen tarkkuudessa ja tuloksen saamisen nopeudessa. 

Suomessa helpoin tapa kokeilla ainetunnistuksen toimivuutta voisi olla yhdistää se terveysneuvontapisteideen toimintaan. Näytteen voisi tuoda terveysneuvontapisteeseen, josta se lähetetään laboratorioon analysoitavaksi. Laboratorio lähettää analyysituloksen terveysneuvontapisteeseen, josta se kerrotaan näytteen tuojalle. Ainetunnistuspalvelun toteuttamiselle klubeilla ja festareilla ei vaikuta tällä hetkellä olevan Suomessa samanlaista tarvetta, kuin joissain muissa maissa, minkä lisäksi sen toteuttamisessa olisi useampia haasteita kuin toimipisteestä tapahtuvassa tunnistuspalvelussa. Näytteen lähettäminen tunnistettavaksi postin välityksellä olisi laitonta, joten se vaikuttaa toistaiseksi epätodennäköiseltä vaihtoehdolta. 

2. Onko tällainen palvelu jo olemassa Suomessa tai milloin se on tulossa? 

Ainetunnistuspalvelua ei vielä ole Suomessa. Muunto-hankkeella on palvelun kokeilemiseksi tarvittava rahoitus ja yhteistyökumppanit, mutta vielä ei ole pystytty ratkaisemaan, miten näytteitä voitaisiin ottaa laillisesti vastaan.

Huumausainelaissa on mahdollisuus huumausaineen käsittelylupaan. Tiedustelujemme mukaan lupaa ei kuitenkaan ole mahdollista saada laittomilta markkinoilta peräisin olevien aineiden käsittelyyn.

Ilman käsittelylupaa tapahtuvaa hallussapitoa tapahtuu sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteydessä, kun palvelun asiakkaan hallussa olleita huumausaineita päätyy palveluiden henkilökunnan haltuun. Tällöin tulee noudattaa huumausainelaissa määriteltyä luovuttamisvelvollisuutta ja viipymättä luovuttaa huumausaineet poliisille taikka tulli- tai rajavartioviranomaiselle. Tällaisessa tilanteessa haltuun saadut aineet laitetaan turvalliseen säilöön. Tämän jälkeen asiasta ilmoitetaan poliisille, joka tulee takavarikoimaan aineet. Tätä ratkaisua on hyödynnetty muutamissa maissa ainetunnistuspalvelun toteuttamisessa. Suomessa Muunto-hanke ei ole saanut takavarikoimiseen oikeutettuja viranomaisia yhteistyöhön hankkeen toteuttamiseksi.

Eteneminen ainetunnistuksen kokeilemiseksi vaikuttaa tällä hetkellä vaativan poliittisia toimia. Ajatus onkin saanut jo paljon kannatusta eri tahoilta. Kesäkuussa 2018 Helsingin kaupunginvaltuustoon tuli vireille valtuustoaloite ainetunnistuspalvelun kokeilemisen selvittämisestä. Tukea on tullut myös eri päihdealan järjestöiltä. Mm. Ehkäisevän päihdetyön järjestöverkosto (EPT-verkosto), joka on lähes 50 sote- ja päihdejärjestön yhteenliittymä, asettui 2019 eduskuntavaalitavoitteissaan kannattamaan lainsäädännön uudistamista niin, että uudet haittojen vähentämisen toimet ja niiden kehittäminen ja kokeilu mahdollistuisivat. Yhtenä esimerkkinä mainittiin tällainen tunnistuspalvelu.

3. Eikö ole väärin antaa huumeiden käytöstä turvallinen kuva? 

On. Ainetunnistuspalvelun hyödyntäminen ei tee huumausaineiden käyttämisestä turvallista. Vaikka analyysitulos osoittaisi, että tietyssä näytteessä ei ole haitallisia jatkeaineita, se ei vielä tee minkään huumausaineen käyttämisestä riskitöntä. Erittäin suuri vaikuttavan aineen pitoisuus voi myös lisätä yliannostuksen riskiä. 

Analyysitulokset eivät koskaan ole sataprosenttisen varmoja ja tämä tuodaan ilmi sekä näytettä tuodessa, että tuloksia kerrottaessa. Laittomilla markkinoilla ainepitoisuus ja -koostumus voivat vaihdella myös saman aine-erän sisällä, joten analyysiin annettu näyte ei välttämättä täysin edusta käyttäjälle jäänyttä osaa aine-erästä. Aineisiin reagoimisessa on myös paljon yksilöllistä vaihtelua, mikä tulee ottaa huomioon erityisesti kokeilukäytössä. Näistä syistä johtuen henkilön on aina varauduttava siihen, että yllätyksiä voi tulla analyysituloksesta riippumatta.

Vaikka analyysitulos olisi riskien kannalta riittävän tarkka, olennaisessa osassa on myös henkilön omat valinnat käytön suhteen. Tiedämme esimerkiksi kaupasta ostetun alkoholijuoman sisällön ja pitoisuuden, mutta alkoholin käytössä tapahtuu silti paljon ylilyöntejä. Lisäksi eri aineiden samanaikainen käyttö voi tuottaa arvaamattomia yhteisvaikutuksia.

4. Mitä hyötyä tästä palvelusta sitten on? 

Ainetunnistus antaa mahdollisuuden tehdä riskitietoisempia päätöksiä. Riskitietoisuutta edistävät paitsi analyysitulos myös henkilön käyttötapoihin räätälöidyn riskitiedon jakaminen.

Analyysissä voi paljastua, että aine oli jotain muuta kuin mitä sen piti olla. Osa vaarallisimmista aineista voi näin jäädä käyttämättä. Tästä huolimatta on mahdollista, että henkilö saattaa päättää käyttää ainetta. Tällöin hän kuitenkin tekee sen tietoisena siitä, mitä on käyttämässä ja minkälaisia riskejä aineen käyttämiseen liittyy.

Analyysissä voi paljastua, että aine on poikkeuksellisen vahvaa. Tämä on olennainen tieto, jotta aineen käyttäminen ei aiheuttaisi tahatonta yliannostusta. 

Edellä mainitut seikat ovat olennaista riskitietoa siinäkin tapauksessa, että henkilö päättäisi käyttää ainetta samanaikaisesti jonkin toisen aineen kanssa. Vaikka aineiden samanaikainen käyttö voi tuottaa arvaamattomia yhteisvaikutuksia, ovat vaikutukset kuitenkin suurpiirteisesti ennustettavissa, kun on tiedossa, mitä aineita käytetään.  

Henkilö on lopulta itse vastuussa omasta riskikäyttäytymisestään. Ainetunnistuspalvelulla täydennetyn terveysneuvonnan avulla voidaan kuitenkin ohjata käyttöä vähemmän riskialttiiseen suuntaan.

5. Eivätkö myös aineiden myyjät käyttäisi tällaista palvelua hyväkseen? 

Myyjä ja käyttäjä voivat monesti olla sama henkilö. Lähtökohtaisesti palvelua on tarjottava kaikille, ellei ole selvää epäilystä tai tietoa, että henkilö käyttäisi analyysitulosta hyväkseen aineen myymisessä. Mahdollisuutta tähän voidaan kuitenkin rajoittaa eri keinoin. Tulokset voidaan antaa vain suullisesti, jolloin palvelun käyttäjälle ei jää minkäänlaista todistetta palvelun käyttämisestä tai analyysituloksesta. Tällöin myyjä ei voi mitenkään todistaa ostajalle, että aine on analysoitu laboratoriossa. Myyjä ei myöskään voi todistaa, että hänen analyysituloksia koskevat väitteensä ovat todenmukaisia, tai että myyjän ostajalle antama aine olisi samaa ainetta kuin se, mitä myyjä oli vienyt tunnistuspalveluun. Myyjä siis hyötyisi palvelun käyttämisestä ainoastaan siten, että hän saisi itse tietää, millaista ainetta on myymässä. Monesti ongelma on, ettei myyjällä itselläänkään ole varmuutta aineen todellisesta sisällöstä. Oletettavasti useimmat myyjät haluavat välttää tuottamasta asiakkailleen odotettua suurempaa myrkytyksen vaaraa, josta myyjä lopulta itse olisi oikeudellisesti vastuussa.

6. Eikö aineita voi testata myös pikatestereillä? 

Voi. EZ Test -merkkisiä pikatestereitä saa Suomesta, mutta ne, kuten kaikki muutkin pikatesterit ovat tarkkuudessaan erittäin rajallisia. Pikatestereille on paikkansa muiden analyysimenetelmien tukena, mutta yksinään ne eivät vastaa Muunto-hankkeen tarkoitusta luoda luotettava päihdetyöhön integroitu ainetunnistuspalvelu. 

Pikatestereistä puhuttaessa tarkoitetaan yleensä erilaisilla värireagensseilla testaamista. Värireagenssit ovat pääsääntöisesti vahvojen syövyttävien aineiden seoksia, jotka reagoivat erilaisin värein tullessaan kontaktiin tiettyjen aineiden kanssa. Esimerkiksi Marquis-reagenssi reagoi MDMA:han (ekstaasin vaikuttava aine) violetin ja mustan välillä olevalla värillä, kun taas amfetamiiniin se reagoi vaalean oranssilla värillä. On kuitenkin myös muita aineita, joihin se reagoi näillä samoilla väreillä. Tästä syystä tulisi käyttää aina useampaa eri reagenssia saman näytteen testaamiseen, jotta värireaktioista voisi tehdä hieman parempia päätelmiä.

Tässä lyhyt video, jossa havainnollistetaan miksi olisi syytä testata useammalla eri reagenssilla:

Useamman reagenssin käyttäminen ei kuitenkaan takaa lopullista varmuutta näytteen sisällöstä. Samassa näytteessä voi olla useampaa eri ainetta, jolloin yhden aineen tummempi värireaktio voi peittää alleen toisen aineen vaaleamman värireaktion. Kaksi väriä voivat myös sekoittua keskenään joksikin muuksi väriksi. Joissain tapauksissa tälle ei voi mitään ja joissain tapauksissa löytyy reagensseja, joissa tietyt yhdistelmät näyttävät erilaiselta, kuin jos aineita olisi vain yksi. Kun useampi reagenssi antaa oikeanlaisen tuloksen niin asiasta voi olla hieman varmempi kuin jos olisi vain yhden reagenssin tulos.

Tällä videolla esitellään edellä mainittu ongelma käytännössä: 

Jos värireagensseja käyttää, tulee huomioida niiden oikeaoppinen käsittely. Ne tulee säilyttää viileässä ja ne vanhenevat noin vuodessa. Reagenssit ovat vahvojen syövyttävien aineiden seoksia, joten niitä käsitellessä kannattaa suojavarustuksena käyttää vähintään suojakäsineitä. Lisäksi tulosten tulkinnassa tulee huomioida edellä mainitut värireagenssien puutteet ja varautua siihen, että yllätyksiä voi tulla reagenssituloksista huolimatta. 

Vähemmän tunnettuja ja käytettyjä ovat immunologiset testit, jotka ovat tarkoitettu aineiden tunnistamiseen virtsasta. Yksinkertaisimmillaan testi on ohut liuska, jonka toinen pää kastetaan hetkeksi virtsaan ja jätetään sitten kuivumaan. Melko pian liuskaan ilmestyy yksi tai kaksi viivaa. Viivojen määrästä riippuu, onko tulos positiivinen vai negatiivinen tietylle aineelle. 

Viime vuosina Pohjois-Amerikan maita on koetellut opioidikriisi. Erityisesti fentanyylillä ja sen johdannaisilla jatkettu heroiini on aiheuttanut suuren määrän yliannostuskuolemia. Tämän vuoksi alun perin virtsatesteiksi tarkoitettuja fentanyyliliuskoja on kokeiltu käyttää pikatestereinä jatketun heroiinin tunnistamiseksi. Kanadassa testiliuskoja kokeillaan hieman eri tavalla kuin Yhdysvalloissa. Kanadassa testiliuskoja on saatavilla vain valvotuissa käyttötiloissa ja vastaavissa matalan kynnyksen toimipaikoissa käytettäväksi. Yhdysvalloissa haittoja vähentävää päihdetyötä tekevät tahot jakavat fentanyyliliuskoja suonensisäisesti huumeita käyttäville ja opastavat niiden käytössä.

Tällä videolla esitellään lyhyesti testiliuskojen käyttämistä: 

Huomionarvoista on, että testiliuskoja ei ole alun perin suunniteltu tällaista käyttöä varten. Niiden käyttöä tähän tarkoitukseen on tutkittu vasta hyvin vähän. Alustavien tutkimusten mukaan eri valmistajien liuskojen luotettavuudessa on huomattavia eroja. Niiden kyky tunnistaa eri fentanyylijohdannaisia vaihtelee merkittävästi. Kaikkein luotettavimmat liuskat vaikuttavat tunnistavan fentanyylin yhtä luotettavasti kuin erilaiset infrapunaspektroskopiaan perustuvat analyysimenetelmät. Lisäksi on tehty muutamia tutkimuksia, joissa käyttäjät on opetettu käyttämään liuskoja. Näiden tutkimusten tulosten julkaisuprosessi on vielä kesken.